Hiljaa hyvä tulee – vai: nopeita päätöksiä, tiukkoja deadlineja, vauhti korjaa virheet?
Millä tavoin haluan elää elämääni?
Olemmeko kadottaneet itsemme tähän instant-live-reality -maailmaan? Olemme käytettävissä, tavoitettavissa, lähes kaikki asiat on mahdollista tehdä nopeasti, päättää hetkessä, toteuttaa saman tien. Kaikki on ”helppoa ja nopeaa, vain muutaman klikkauksen päässä”.
Minua hengästyttää.
En ole mikään ”ennen oli kaikki paremmin”-ajattelija, enkä päivittele maailman menoa. Nykymaailmassa on niin paljon hyvää ja elämää helpottavia asioita, että en tahtoisi niiden mihinkään katoavan. Mutta minut tämä nopeatempoinen maailma imaisee välillä liikaa syövereihinsä.
Olen pohtinut paljon pysähtymistä ja nyt ehkä saanut syvemmän oivalluksen siitä, miksi tarve pysähtymiselle ja kehon rauhoittumiselle on tällä hetkellä monille niin suuri.
Koska vähitellen, huomaamattamme, tulemme imaistuksi.
Silmissäni on mielikuva virtaavasta vedestä, joka aluksi liikkuu hiljalleen. Virrassa on hyvä olla, etenen sopivalla tahdilla, voin itse päättää jarrutanko vauhtia vai ponnistanko sitä lisää.
Mutta vauhti alkaa vähitellen kiihtyä. Jossain vaiheessa huomaan vauhdin kiihtyneen jo aika kovaksi, kunnes olenkin jo pyörteen reunalla. Siinä vaiheessa onkin jo työlästä pyristellä virtaa vastaan, jotta ei tule imaistuksi pyörteeseen.
En tarkoita, että olisin tahdoton ajelehtija virrassa. Mutta tarkoitan, että joskus vauhtisokeus kaventaa näköpiiriä niin, että jää huomaamatta, kuinka lähellä tuota pyörteen reunaa jo olen.
Saatko kiinni ajatuksestani?
Olen miettinyt miksi viimeisten kuukausien aikana en ole joutunut imaistuksi. Olen 2019 syksystä alkaen opiskellut: ergonomian ja työhyvinvoinnin perusopinnot (25op), ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi (20op), palautumisohjaajaksi (10op) sekä yrittäjän ammattitutkinnon (150osp), perustanut yrityksen, ja lisäksi käynyt useita lyhyempiä ja pidempiä kursseja. (Tämä lista ei ole tarkoitettu osoittamaan minkäänlaista erinomaisuutta, vaan kertoo lähinnä innostumisesta ja rehellisesti sanottuna ahneudesta, sekä on tarkoitettu kuvaamaan viime kuukausien arkeani.)
Kun pysähdyn miettimään, miksi en ole tullut imaistuksi tuon kaiken suorittamisen pyörteissä, ymmärrän, että syynä on fokus. Olen todella keskittynyt opintovapaani aikana opintoihin; elänyt, hengittänyt ja kokenut sitä kaikkea mikä opintoihin ja yrityksen perustamiseen on liittynyt.
Jos ajattelen taas sellaisia tilanteita, joissa olen tullut imaistuksi pyörteeseen, on siihen liittynyt aina liian paljon eri elementtejä. Liikaa liikkuvia osia, liikaa repimistä eri suuntiin. Ja myös sellaisia elementtejä, jotka eivät ole olleet linjassa itseni kanssa. Usein nämä kaikki elementit ovat jollain tapaa meille tärkeitä; emmehän muuten niitä ottaisi elämäämme tai ajastaisi kalentereihimme. Ja koska ne ovat tärkeitä, haluamme jakaa keskittymistämme ja aikaamme niihin.
Ratkaisukeskeisessä ajattelutavassa ja valmennuksessa on tärkeää, että suunnan tarkistukseen on käytetty riittävästi aikaa, ja se, mihin ollaan menossa, on kirkastettu konkretian tasolla selkeäksi. Silloin näyttäytyvät keinot, mutta myös löytyy fokus. Ja fokuksen myötä sitä kaikkea, mitä elämässä on meneillään, on mahdollista lähteä laittamaan tärkeysjärjestykseen ja alkaa priorisoida.
Nyt, kun opinnot alkavat tulla pikkuhiljaa päätökseen, ja opintovapaalle lähtiessä tekemäni tavoite on pian saavutettu, tulee elämään lisää tilaa ja selkeyttä. Opintovapaa ja kouluttautuminen oli yksi palanen isosta unelmastani, ja onkin aika lähteä viemään ajatuksia seuraavaan askeleeseen omalla unelmapolullani.
Järjestelmällisesti, suunnitelmallisesti ja perheemme elämään sopivilla valinnoilla edeten, lähden kirkastamaan yritykseni suuntaa. Kuinka tämä palanen liittyy siihen lopulliseen, suureen unelmaani? Mistä osasista tämä palanen koostuu? Mitkä valinnat vievät yrityksen toimintaa unelmani suuntaan? Millä keinoilla se onnistuu?
Sen verran ”vanhan kansan” ajattelutyyliä minussa on, että pidän vanhoista sanonnoista. Niissä on usein suuria viisauksia. Siksipä seuraavaa askeltani kuvaakin sanonta: Hiljaa hyvä tulee.
Harkittuja tekoja, pohdittuja päätöksiä, ehkä vielä suunnan muutoksiakin. Mutta pitkäjänteisesti ja katse suunnattuna pitkälle tulevaisuuteen. En aseta tarkkaa aikataulua tälle tavoitteelle, koska se ajaisi puskemiseen. Puskeminen voi johtaa pitkälle pöpelikköön. Tai liian kovaan vauhtiin, joka vie virran pyörteeseen.
Haluan pysähtyä kuulemaan sen, mikä kutsuu, mikä vetää puoleensa, mitkä keinot tuntuvat oikeilta.
Tällaisesta etenemisestä minä pidän; hitaasta ja rauhallisesta. En voi tällä tyylillä odottaa pikavoittoja, mutta en koe niiden oikeastaan edes antavan sitä, mitä olen hakemassa. Fokusta, selkeyttä, yksinkertaistamista, kehittymistä, oppimista, elämistä rauhasta käsin, täydellä potentiaalilla.
Hiljaa hyvä tulee!
Täältä löytyi mahtavia suomalaisia sanontoja, mikähän olisi seuraava blogikirjoituksen aihe? 😀
https://fi.wikiquote.org/wiki/Suomalaisia_sananlaskuja
Kiinnostaako ratkaisukeskeinen valmennus?