Löysin rauhan elämääni – mikä on sinun keinosi?

Löysin rauhan elämääni havahtumalla. Tai itse asiassa, en havahtunut. Minut havahdutettiin.

Sisällä leimahteli levoton liekki, en kokenut olevani itsessäni tai oman elämäni keskellä. Pikemminkin olin joku, joka sivusta käsin suoritti minun elämääni. Olo oli häilyvä, ailahteleva, väsynyt. Olin tyytymätön, halusin muuttaa epäkohdat ympärilläni.

Tuskastuin kun en siihen pystynyt, ja yritin uudelleen, kovemmin. Eikä se onnistunut vieläkään. Keho teki jo lukkojarrutuksen, mutta mieli vielä jatkoi: kyllähän minun täytyy vielä yrittää, enhän minä nyt voi jättää kesken, mitä sitten tapahtuu, jos nyt luovutan?

Toivon, että et tunnista tätä tunnetta.

Mutta tiedän, että samanlaisia kokemuksia on monilla.

Pysähtyminen

Olin tullut siihen pisteeseen, etten ymmärtänyt kuinka kovaa olin puskenut. Väkisin koittanut muuttaa ympäristöäni, vaikka oikeasti olisi pitänyt kääntää katse itseeni ja omaan elämääni.

Tuli fyysinen ja henkinen romahdus. Pysähdys.

Tuli risteys, jossa piti lähteä tekemään valintoja.

Tuli ihminen, joka kysyi oikeat kysymykset.

Mitkä asiat ovat tärkeimpiä elämässäsi? Kuinka paljon vietät aikaa näiden asioiden parissa? Mistä asioista elämässä nautit? Miten lähtisit lisäämään niitä elämääsi?

Yksinkertaiset kysymykset, jotka palauttivat katseen itseeni ja omaan elämääni. Vaikka pelkkä itseen kääntyminen ei aina ole oikea ratkaisu, nyt se oli tähän kohtaan oikea teko. Kääntää katse siis niihin asioihin, joihin oikeasti siinä tilanteessa pystyin vaikuttamaan ilman puskemista ja harmaan kiven läpi yrittämistä.

Kuka minä olen?

Oikeilla kysymyksillä on mahdollista saada näkökulmia, jotka muuten jäisivät huomaamatta. On mahdollista saada oivalluksia, palata elämän yksinkertaisten ja tärkeiden asioiden äärelle.

Löysin asiat, jotka tuovat minulle voimaa, lisäävät energiaa. Löysin keinoja, joiden avulla pystyin lisäämään näitä asioita elämääni, pienillä teoilla. Opin itsestäni, aloin löytämään myös itse uusia voimaa tuovia asioita ja keinoja toteuttaa niitä elämässäni.

Tunnistin olevani erityisherkkä.

Huomasin, miten hyvää luontoympäristö minulle tekee.

Tunsin sisälläni, miten hyvältä hidastaminen tuntui.

Ymmärsin, mitä on läsnäolo.

Nyt ymmärrän!

Kun tunnistin olevani erityisherkkä, aloin ymmärtää itseäni.

Siis todella aloin ymmärtää miksi koen asiat niin kuin koen, ja mitkä asiat ovat niitä, joihin voin vaikuttaa.

Ja samalla myös ymmärsin, että olin aiemmin tehnyt valintoja ja elänyt elämääni niillä resursseilla, keinoilla ja osaamisella, jotka minulla sillä hetkellä oli käytettävissä.

Löytyi myös armollisuus ymmärryksen rinnalle.

Kun on ymmärtänyt, saanut sanoja ja armollisuutta, on myös mahdollista lähteä raottamaan omia rajojaan. Mutta ymmärryksen tuomalla itsetuntemuksella rajoja voi raottaa hallitusti.

Ja se on hyvä lähtökohta muutokselle, hallinnantunne. Kuin kallio, johon voi nojata.

Pieniä palasia

Kun on romahtanut, pitää itseään lähteä keräämään pienistä palasista ja pienillä askelilla.

Mitä pientä voin tällä hetkellä ottaa käsittelyyn ja minkälaisilla keinoilla sitä työstän?

Mitä hyvää voin lähteä lisäämään elämääni pieni pala kerrallaan?

Kun lähdin keräämään itseäni eheäksi, tarvittiin siihen aikaa. Ja tilaa. Hidastamista ja yksinkertaistamista.

Pienen askeleen päässä oli luonto. Pystyin lisäämään sitä elämään helposti ja siinä määrin mikä kulloinkin oli mahdollista. Sama juttu käsitöiden kanssa, ja lukemisen. Tuli myös musiikki.

Löysin rauhan elämääni.

Kuinka eteenpäin?

Nyt minulla on enemmän ymmärrystä, itsetuntemusta, keinoja ja osaamista. En ole sama ihminen kuin ennen. Tunnen maan taas jalkojen alla ja seison vahvana. Nyt voin tehdä valintoja tältä pohjalta, nojaten kallioon.

Edelleen koen välillä myös levottomuutta. Se iskee yleensä silloin, kun innostun, jännitän, koen uhkaa, saan kritiikkiä tai huomaan mokanneeni. Näissä tilanteissa tiedän, että levottomuus voi päästä kasvamaan suuremmaksi, aina ahdistukseen saakka. Silloin lähden etsimään taas rauhaa, jotta levottomuus tasoittuu.

Olen huomannut sen auttavan, kun astun hetkeksi sivuun ja hengitän. Asiat eivät katoa mihinkään, vaikka otan hetken aikaa ja rauhoitun. Mutta rauhoittuneena niihin on helpompi tarttua ja ajatus pysyy selkeämpänä.

Tällä hetkellä nautin suuresti hitaasta elämästä. Yksinkertaisuudesta, selkeydestä ja näiden asioiden tuomasta rauhasta. Ja myös arjen pienistä asioista: saunasta, yhdessäolosta, metsäkävelyistä, villasukista.

Jokaisella on oma keinonsa löytää rauha. Ja kaikilla se on löydettävissä.

Minä löysin rauhan metsästä, läsnäolosta ja hidastamisesta.

Mistä sinun rauhasi syntyy? Voinko auttaa sen löytämisessä?

Eulaalian terkut metsästä: https://fb.watch/4kfVDdftKr/

Tukea oman rauhan löytämiseen: https://www.eulaalia.fi/palvelut/